Paskin Vitsi

Meinasin jo jättää koko vuoden muistelot tekemättä, mutta päätinpä sitten kuitenkin avata sanaisen arkkuni. Niin kuin otsikostakin voi päätellä, mulle tämä vuosi ei todellakaan ole ollut mikään maailman parhain. En valehtele yhtään kun sanon, että tämä on ollut elämäni paskin vuosi.

Maailman paskin vitsiMaa, joka tappoi itsensä | Uusi Suomi Puheenvuoro – Rajojen sulkemis – ehdotukseni oli tietysti sikäli vitsi, ettei oma tyhmyytemme katoa minnekään, vaikka olisimme aivan yksin. Mutta muuten olen sitä mieltä, että maahantulo pitäisi jatkossa järjestää siten kuten se on ollut ennenkin, eli passi ja viisumi kaikilta, eikä mitään salasanaa ”refugee.”

Paska on ehdottomasti paskin nimi. Olkoot nimi vaikka mitä sontaa, bändin tuotokset ovat sitä luokkaa ettei sovi mennä arvostelemaan. Yksi pahimmista bändien nimistä (tähän siis EI kuulu matti&teppo, koska se on duo jne jne) on Menneisyyden Vangit, eli tämä poppoo joka Virve Rostin kanssa esiintyi/esiintyy en minä tiedä.

Ei on lapsuuden paskin sana on Puutalobaby | Huono äiti kirjoitti eilen (täällä), kuinka ei on lapsuuden tärkein sana. Olen lähes kaikesta sataprosenttisen eri mieltä. Huono äiti antaa esimerkkejä siitä, miten ”ei” pitää hänen mielestään sanoa (ja kuinka hän parhaina päivinä kuulemma sanoo) sata.

Mitä muut siin sit ei tapahtunukka, mut Pynterist see ol mahrottoma hauska juttu. Mää törmäsi tänäpä semmose vitsi, joka oli mun miälest lapsen niin maan mahrottoma hyvä ja kekseliäs vitsi ja jonka mää oli tyyste unohtanu. Vitsi ny ehk kerto munst enemmä ko mikkä ;oDD. Intiaanipäälliköl oli kultakello.

Olen väsynyt, mutta se kuuluu tähän vaiheeseen eikä tämä väsymys ole mitään verrattuna muutaman vuoden takaiseen väsymykseen. Elämääni helpottaa ajatus siitä, että tavoitteeni ei ole olla tehomutsi vaan keskityn nyt todellakin downshiftaamaan Minun ei tarvitse nyt jaksaakaan muuta kuin ruokkia vauva ja itseni ja huolehtia siitä, että kummatkin saavat lepoa.

Voimaeläimeni voimaeläin Archives – Jotain maukasta – Peura oli jo lähtenyt, mutta olen 100 prosenttisen varma, että eläin oli joku muu kuin vuohi. Se oli voimaeläimeni. Merkki siitä, että tämä voi olla ensimmäinen kertani täällä 200 kilometriä Bordeauxista sijaitsevassa Faurouxissa, viehättävässä The Happy Hamlet -retriitissä – mutta ei todellakaan viimeinen. Omat voimaeläimeni esiintyvät yhtä lailla unissa,

Nyrkkeilyelokuva Hands of Stone kertoo tositarinan Roberto Duránista.Vuonna 1980 hän vei mestaruuden itseltään Sugar Ray Leonardilta.Kun he kohtasivat uudelleen samana vuonna, ottelu oli tasaväkinen, kunnes Durán kohahdutti nyrkkeilymaailmaa lausumalla "no más" ("ei enää").

6.8.2008  · This letter was sent to the principal’s office after the school had sponsored a luncheon for the elderly. An old lady received a new radio at the lunch as a raffle prize and was writing to say thank you.

Ford Mondeo []. Suosittu auto korjaamoiden pihoissa, johtunee siitä että nimi sisältää kirjaimet äf,oo,är ja dee jotka tarkoittavat "Fix Or Repair Daily". lisäksi muutama sananen tästä kyseisestä autosta, auto toimii melkein kokonaan sähköllä, jos toimii.

Bb Anniina Oletko seurannut jokaisen BB:n, Voice of Finlandin ja Selvityjien kauden? Testaa, kuinka hyvin muistat, mitä tosi-tv:ssä on tapahtunut. Dessert Suomeksi Yhdistetyn Hiihto Faceboom Hyvinkäällä kateissa ollut 80-vuotias mies on löytynyt, kertoo Itä-Uudenmaan poliisilaitos Facebook-tilillään. Microsoftin mukaan sen pilvipalveluilla ja Teams-työkaluilla riitti kysyntää pandemian aikana. Facebook kertoi, että. Hanhen katoamisesta on tehty rikosilmoitus. Korpikeidas Oy Skoonenhanhet

161 Likes, 2 Comments – Jenna (@jjenna) on Instagram: “Vitsi oli kyl siistii😎 ja viel jännä peli! Ja viel NHLän paskin jengi voitti.

Posts created 9082

Related Posts

Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Back To Top